Merkinnät kategoriasta Kuukauden Kasvot

Kuukauden kasvot: Kelly Osbourne

Tammikuu meni ohi hujauksessa ja helmikuukin lähestyy jo loppuaan, joten äkkiä (kahden) Kuukauden Kasvot kehiin! Vaikka eletään vielä talvea, vuoden vaihtuminen aiheuttaa mulle sellaista kevään odotusta. Eikä tuo sääkään enää ole kauhean talvista ollut hetkeen. Siksipä valitsin tammi-helmikuun kasvoiksi Kelly Osbournen ja tämän kesäisen meikin pinkeillä huulilla! Osittain valintaperusteena oli myös Kellyn hiusten väri, joka on lähellä omaani. Helpompi saada hyvä look-a-like, kun hiustenväri mätsää. Valitettavasti mä en kuitenkaan ole yhtä ihanasti päivettynyt kuin Kelly, kesä tule jo…

ku-ka-kelly
Suurin osa meistä varmasti tunnistaa Kellyn muusikko Ozzy Osbournen tyttärenä. Kelly on myös itse tehnyt jonkin verran musiikkia, mutta ei ole viimevuosina ollut musiikkiurallaan kovinkaan aktiivinen, vaan hän on tehnyt enemmänkin juontajan hommia. Laventelinvärinen hiuspehko on ollut Kellyn tavaramerkki jo jonkin aikaa. Häneltä olen saanut inspiksen myös omaan väriini. Tässä alkuun tuttuun tapaan inspiraatiokuva. Meikissä on käytetty ihana kirkas pinkki huulilla, vahvat kulmat, näyttävät kissamaiset eyelinerit ja hehkuva iho. Ja näin minä toteutin sen!

kelly2

kelly1

Meikissä käytetyt tuotteet:
– Lumene  Beauty Base Matifying an Retexturizing Primer
– Lumene Beauty Base Eyeshadow Primer
– Lumene Color Correcting meikkivoide, sävyt Light ja Medium
– Lumene Touch of Radiance valokynä
– Maybelline Fit Me Bronzing Powder, sävy 200s
– Clinique Blushing Blush Powder Blush, sävy 107 Sunset Glow
– MAC Mineralize Skinfinish, sävy Soft and Gentle
– Lumene Blueberry Eyebrow pencil, sövy 2 Harmaanruskea
– L’Oréal  Color Riche Le Khôl, sävy 101 Midnight black
– Make Up Store Cake eyeliner, musta
– Max Factor Wild Mega Volume ripsiväri, musta
– Viva La Diva, Nudie-luomiväripaletti
– Maybelline Color Sensational Vivids huulipuna, sävy 906 Hot Plum
– i-ENVY by Kiss ripset, Au Naturale KPE09

Mitäs tykkäätte?

Ei kommentteja

Anni Jää

Luukku 13: Kuukauden Kasvot

Luukusta 13 paljastuu Kuukauden Kasvot. Joulun kunniaksi teki mieli leikitellä hiukan erikoisemmalla meikillä: meikiksi valikoitui Lady Gagan tyyli hänen Judas-musiikkivideosta. Tästä tulee tuskin arki- tai juhlameikkini, mutta vakavasti harkitsen tätä lookkia seuraaviin naamiaisiin. 😉

gagajudas

Tässä meikissä minua kiehtoi erikoisuus. On niin kiva kokeilla joskus sellaista, mitä ei tulisi itse ikinä ajatelleeksi. Siten löytää parhaiten oman meikkaustyylinsä. Mutta antaapa taas meikkikuvien puhua puolestaan:

judas3

judas2

judas4

judas1

Mitäs mieltä? Hot or not?

Ei kommentteja

Anni Jää

Kuukauden kasvot: Anna Sui

Se olisi taas aika Kuukauden  Kasvojen. Jos missasit edelliset, käy kurkkaas ne TÄÄLTÄ! Tällä kertaa meikiksi valikoitui Anna Suin Syksy 2013-muotinäytöksessä nähty look. Ihastuin meikin nukkemaisiin silmiin ja siihen, kuinka meikkiä voi muunnella omaan tyyliin ja juhlan luonteeseen sopivaksi ihan vain vaihtelemalla eyelinerin paksuutta ja näyttävyyttä. Plus että nyt alkaa olla kuumin pikkujoulukausi käsillä, ja pikkujouluihinhan tunnetusti uskalletaan vähän räväyttää. Tässä meikissä pääpaino on todellakin silmissä. Nudet huulet antaa pippaloissa hiukan vapautta, kun ei tarvitse joka välissä käydä tarkistamassa huulipunan kuntoa. Itse käytin tässä meikissä huuliin vain huulirasvan.

Yllä kuva insipiraatiostani, ja sen pidemmittä puheitta kuvat minun versiosta lähtee tästä!

Meikissä käytetyt tuotteet:
– Max Factor Whipped Creme foundation
– Clinique Blushing Blush powder blush
– MAC Mineralize SkinFinish, sävy Soft and Gentle
– Eyebrow colour by H&M
– Make up store Cake eyeliner, musta
– L’Oreal Contour Khôl, valkoinen
– Max Factor Wild Mega Volume mascara, musta

Hot or Not? Oisko tässä ideaa pikkujouluihin?

Ei kommentteja

Anni Jää

Kuukauden kasvot: Lily Collins

Tästä lähtee postaussarja Kuukauden Kasvot! Joka kuukausi -niin pitkään kun huvittaa, ja hyviä kasvoja löytyy- valitsen yhden tyypin, jolla on mielestäni inspiroiva ja ajankohtainen ehostus kasvoillaan. Tämän jälkeen pyrin toteuttamaan meikin liki samanlaisena omiin kasvoihini. Simppeliä, mutta hauskaa (ainakin mun mielestä 😛 ).

Ensimmäisiksi Kuukauden Kasvoiksi valikoitui näyttelijä Lily Collins,jonka isä on kaikkien tuntema muusikko Phil Collins. Ikää hänellä on saman verran kuin allekirjoittaneella, eli kaikki 24 kokonaista vuotta. Törmäsin ylläolevaan kuvaan muutama päivä sitten ja ihastuin meikkityyliin täysin: voimakkaat, tuuheat kulmat ja tummat huulet, AH! Tämä meikki ja Lily valikoituivat, koska meikki miellyttää omaa silmääni valtavasti. Mutta valinta oli mielestäni osuva myös siksi, että nämä ”viinihuulet” ja tummat, paksut kulmat ovat tämän syksyn kovimpia meikkitrendejä. Googlettelin Lilyä ja hänen kasvoillaan näyttäisi olevan aika usein tällainen ehostus. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja meikit ja pensselit esille! Seuraavissa kuvissa oma versioni.

Omat kulmakarvani eivät ole luonnostaan yhtä tummat ja tuuheat kuin Lilyllä, joten meikkasin niitä paksummiksi. Oman kulman muotoa muuttaessa kannatta olla tarkkana, ettei mene överiksi. Ihan ohutta kulmaa ei kannata alkaa paksuntaa meikin kanssa peukalonpaksuiseksi, vaan mieluummin kevyesti oman kulman muotoa mukaillen. Tällöin lopputulos jää luonnollisemmaksi. Näin voimakkaaseen kulmameikkiin valitsin puuterimaisen kulmavärin ja levitin sen siveltimellä. Kulmakarvan alku kannattaa myös pitää muuta kulmaa aavistuksen vaaleampana. Sillä vältät lakupötkö-efektin. Silmämeikki on Lilyllä simppeli: vaaleaa helmiäistä kulmaluulla ja liikkuvalla luomella, harmaanruskeaa luomivaossa tuomassa silmän muotoa esiin. Tämän lisäksi yläluomella rajaus kakkulinerilla, sisäluomella musta kajal. Lopuksi PAL-JON ripsiväriä. Huulimeikissä väritin ensin koko huulet huultenrajauskynällä. Tämän jälkeen levitin ohuen kerroksen huulipunaa siveltimellä.

Meikissä käytetyt tuotteet:
– Garnier Miracle Skin Perfector BB-voide, sävy Light (rasvaiselle ja sekaiholle)
– Max Factor Loose Powder, Translucent
– Clinique Blushing Blush, sävy Innocent Peach
– Eyebrow Colour by H&M
– Maybelline Eyestudio Smoky eye-paletti, sävy Taupe
– Make Up Store Cake eyeliner, Musta
– Make Up Store Lip pencil, sävy Passionate Glory
– Make Up Store Lipstick, sävy Magic
– Max Factor Wild Mega Volume mascara, Musta

Mitäs tykkäätte? Iskeekö teihin viinihuulet ja/tai vahvat kulmat?

Ja hei, jos tulee vastaan joku meikkikuva, jonka haluaisitte, että toteutan, pistäkää vinkkiä!

Ei kommentteja

Anni Jää