Meillä Loihtimolla tehdään todella paljon hääkampauksia. 2019 hääkauden aikana olemme meikanneet ja kammanneet kolmisenkymmentä morsianta ja ison kasan kaasoja ja juhlavieraita päälle. Hääkaudella toukokuusta syyskuuhun lauantait täyttyvät hyvissä ajoin eikä lauantaisin paljon muita töitä tehdäkään kuin kampauksia ja meikkejä. Loihtimolla aloitetaan ensi vuoden bookkaukset 1.10.2019 alkaen, sitä ennen olemme halunneet keskittyä tämän vuoden juhlijoihin satasella. Jos sulla on häät tulossa ensi vuonna ja hääkampauksen tekijä on vielä etsinnässä, tässä tulee 5 parasta vinkkiä hääkampauksen varaajalle!

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön ANNI JÄÄ 💎 (@annijaamuah) jakama julkaisu

Etsi kampaustasi varten inspiraatiokuvia
Inspiskuvia löytyy valtavasti esimerkiksi Instagramista tai Pinterestistä. Mieti sinulle tärkeitä elementtejä kampauksessa; haluatko kaikki hiuksista kiinni, ehkä jotain auki? Rentoa ja boheemia vai siistimpää ja sileämpää? Älä etsi täydellistä kampauskuvaa, vaan etsi 3-5 kuvaa kampauksista, joiden tyyli miellyttää sun silmää tai joissa on edes yksi toivomasi elementti. Niiden pohjalta on hyvä lähteä suunnittelemaan juuri sun kampausta. Inspiraatiokuvia katsellessa pidä mielessä myös oman hiuksen pituus, paksuus ja väri. Kun tummahiuksisena etsit tummiin hiuksiin tehtyjen kampausten kuvia, on helpompi hahmottaa, miltä kampaus voisi omissa hiuksissa näyttää. Netistä löytyvissä kuvissa kampaukset on usein myös tehty paksumpaan hiukseen, kuin mitä pohjoismainen hento hius on. Lisäksi kannattaa muistaa, että kiinni tulevat kampaukset kestävät muodossaan koko päivän varmemmin kuin auki olevat.

Etsi oman alueesi kampaajien työkuvia somesta
Isoimmalla osalla kampaamoista löytyy nykyään Facebook- sekä Instagram-sivut. Katsele niitä läpi löytääksesi kampaajan, joka taitaa haluamasi kampaustyylin. Jokaisella kampaajalla on oma yksilöllinen kädenjälkensä, joten vaikka näyttäisit samaa kampauskuvaa malliksi, kampauksen lopputulos on todennäköisesti hieman erilainen kahden eri kampaajan käsissä.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön ANNI JÄÄ 💎 (@annijaamuah) jakama julkaisu

Varaa kampaajasi ajoissa
Kun löydät mieleisen tekijän, varaa aika hänelle hyvissä ajoin. Eri kampaamoissa on varmasti erilaiset tavat ottaa ajanvarauksia vastaan pitkän ajan päähän. Kuitenkin, mikäli mielit juuri tietyn kampaajan penkkiin hääpäivänäsi, kannattaa yhteys ottaa mieluummin aiemmin kuin myöhemmin. Esimerkiksi meillä Loihtimolla suosituimmat kesälauantait ovat joskus täyttyneet samalla viikolla, kun olemme seuraavan vuoden ajanvarauksen avanneet.

Mieti hiusten ”hääväri”
Kampauksen rakenne ja muodot tulevat selkeämmin esiin vaaleammassa ja monivärisessä hiuksessa. Kannattaa siis miettiä jo hyvissä ajoin, millainen väri korostaisi kampaustasi parhaiten. Jos olet jo vuosia viihtynyt tummassa, tasavärisessä hiuksessa, ei hiuksia tietenkään ole pakko värjätä vaaleaksi tai raidoittaa vain kampausta varten. Mutta mikäli mielit tummasta vaaleampaa ilmettä tai muuta suurempaa muutosta väriin, voi haluttu lopputulos vaatia useamman värjäyksen, joten värin mietintää ja sen toteutusta ei kannata tällöin jättää hääviikolle.

Varaa koekampaus lähelle häitä
Me suositellaan, että mahdollinen koekampaus tehdään hääviikolla tai sitä edeltävällä. Tällöin meillä on paremmin muistissa, millainen koekampaus on tehty ja sinunkaan mieli tuskin enää isosti ehtii muuttua. Ajan koekampausta varten voi toki varata vaikka samaan aikaan varsinaisen hääkampauksen kanssa, mutta useimmiten sen varaus onnistuu hyvin muutaman viikon varoajallakin. Koekampauksessa katsotaan yhdessä sun toiveet kampauksesta ja kokeillaan, millaiseen hius taipuu. Mikäli hiuksiin tarvitsee hankkia lisäkettä/pidennystä, kannattaa tulla näyttämään kampaustoiveet ja hiuksesi jo ennen koekampausta. Tällöin pystyy sanomaan, tarvitseeko lisäkkeitä vai ei. Hääviikolla niiden hankkiminen voi olla jo myöhäistä. Kiinni tulevissa kampauksissa pidennyksiä tarvitsee vain harvoin, mikäli otetaan valkki käyttöön ja hiuksesi ovat yli hartioiden. Aukioleviin kampauksiin pidennykset ovat usein tarpeelliset, mikäli oma hiuksesi ei ole todella pitkä ja paksu. Näiden tarve selviää parhaiten kysymällä hääkampauksesi tekijältä.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön ANNI JÄÄ 💎 (@annijaamuah) jakama julkaisu

Nämä on mun 5 parasta vinkkiä hääkampauksen varaajalle. Hääkampaus on monesti se kampaus, jonka tulee kestää kauniina koko päivän ja jossa sulla täytyy olla mukava ja itsevarma sekä kaunis olo. Tämän vuoksi kannattaa kuunnella itseään ja omia mieltymyksiään hiusten suhteen, ei niinkään taipua johonkin muottiin siitä, millainen hääkampauksen ”pitäisi” olla. Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta joku ensi tai sitä seuraavan vuoden morsian?

Maiju Qju

Hius- ja meikkitaiteilija, pukeutumisneuvoja, stailisti

Valmistuin parturi-kampaajaksi 2004, pukeutumisneuvojaksi 2016. Olen perustanut Loihtimon 08/2011.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Kannattaako yrittäjäksi ryhtyä? – 17 vuotta yrittäjänä ollut Maiju Qju vastaa

Kauneudenhoitoalalla yrittäjyys on todella yleistä, sillä usein alan yritysten toiminta perustuu siihen, että tekijät toimivat vuokratuoli-, sopimus- tai kevytyrittäjinä. Yrittäjänä toimiminen voi tuntua monelle haastavalta ja jopa pelottavalta ajatukselta, sillä yrittäjyyteen liitetään usein isot riskit. Siispä päätimmekin haastatella Maijua ja jakaa teille hänen kokemuksia ja ajatuksia yrittäjyydestä niin sopimus- ja vuokratuoliyrittäjänä kuin oman yrityksen omistajana. […]

Lue artikkeli

Millaista Loihtimolla työskentely on? – Harjoittelijat kertovat

Me saatiin Lohtimolle tammikuun puolivälissä ihanat harjoittelijat Emilia ja Aliina. Molemmat opiskelevat Jyväskylässä Gradialla toista vuotta kampaajiksi ja tulivat Loihtimolle kolmen ja puolen viikon harjoittelujaksolle. Tästä blogitekstistä pääset kurkistamaan siihen, mitä Emilia ja Aliina ovat harjoittelujakson aikana oppineet, ja millaista Loihtimolla on ollut työskennellä. Emilia ja Aliina lähtivät etsimään heille sopivaa harjoittelupaikkaa ensin netistä. Siellä […]

Lue artikkeli