Loihtimolla on ollut rekrytointi käynnissä kuluneen kevään aikana ja nyt voidaankin tuulettaa, kun olemme saaneet tiimiimme neljä uutta huipputyyppiä, jotka tulevat täydentämään loistavasti Loihtimon porukkaa. Uusien Loihtijoiden: Saanan, Rikan, Iidan ja Julian myötä Loihtimon palvelut myös laajenevat. Olemme todella innoissamme meidän ihanista uusista Loihtijoista ja työkavereista sekä siitä, mitä nämä uudet Loihtijat tuovat tullessaan. Voisimmekin esitellä heidät paremmin nyt myös teille, jotta pääsette tutustumaan heihin hieman paremmin.
Glitteriä ja kaikkea kimaltavaa rakastava meikkitaiteilija Saana aloitti meillä toukokuun alussa.
Aloitetaan Saanasta, joka rakastaa glitteriä ja kaikkea kimaltavaa. Saana aloitti meillä Loihtijana 5.5. ja onkin päässyt jo hyvin tekemisen meininkiin ja Loihtimon kuvioihin. Saanan palveluihin kuuluu meikkaukset niin juhlaan kuin arkeen sekä meikkiopastukset. Kauneudenhoitoala on aina ollut Saanan intohimo, ennen harrastuksen muodossa ja nyt viimeisimmät vuodet Saana on päässyt tekemään intohimostaan työn.
Saana on pikkutytöstä asti rakastanut meikkaamista. Ennen malleina tosin toimivat asiakkaiden sijaan ystävät, joista myös meikin jälkeen otettiin valokuvia. Saana on siis myös valokuvaaja! Saanalla on kova halu kehittyä, oppia ja pysyä mukana alan muuttuvissa trendeissä, joten vapaa-aikaa kuluukin erilaisia meikkausvideoita katsellessa. Lisäksi vapaa-aikaan kuuluu salilla käynti ja ulkoilu. Sielu lepää metsässä ja järvenrannalla :)
Saanan terveiset:
”Tärkeää työssäni on ottaa asiakaan toiveet huomioon. Rakastan myös sitä, kun saan olla meikkaajana mukana ihmisen tärkeässä hetkessä. Oli se sitten morsian, juhlavieras tai arkeen pientä piristystä hakeva asiakas <3 Lämpimästi tervetuloa mun meikkipenkkiin, en malta odottaa, että nähdään! <3”
Monitaituri Rikalta löytyy palveluita kirjaimellisesti päästä varpaisiin.
Kauneusalan monitaituri Rikka aloitti meillä uutena Loihtijana 23.5. tuoden mukanaan paljon uusia palveluja Loihtimon valikoimaan. Rikka on kosmetologi, jalkahoitaja sekä pian valmistuva kampaaja ja hän onkin naureskellut, että pian palveluita löytyy kirjaimellisesti päästä varpaisiin ja kaikkea siltä väliltä. Rikan palveluihin kuuluvat mm. kasvohoidot, sokeroinnit sekä vaativammat terveyttä edistävät jalkahoidot. Uutena hoitona valikoimaan on tulossa lisäksi mikroneulaus tehokkailla hoitotuotteilla.
Rikka on alanvaihtaja hoitoalalta ja hänellä on kokemusta kosmetologin töistä kolmen vuoden ajalta ja jalkahoitajana lähes 10 vuoden ajalta. Rikka korostaa työssään sitä, että laadusta ei koskaan tingitä. Lisäksi keksiössä ovat hemmottelevat, rauhoittavat ja maadoittavat työtavat.
Rikan terveiset:
”Alanvaihdon jälkeen olen päässyt toteuttamaan itseään ja laajentamaan palveluitani eri tavalla, joka innostaakin kovasti. Rentoudun lenkkeillessä koirani lunan kanssa, lukemalla sekä kuuntelemalla äänikirjoja. Lisäksi musiikki saa mielen ja motivaation kohoamaan. Tervetuloa nauttimaan hoidoista! <3”
Iida: somesta löydät käyttäjänimellä @hairbyarola
Menevän ja sosiaalisen Iidan palveluista löytyy värjäykset, leikkaukset, hiushoidot ja kampaukset. Palveluihin tulee kesän aikana myös laajennuksia.
Menevä sosiaalinen ja hyvällä huumorilla varustettu Iida aloittaa Loihtimolla kesäkuun alussa. Kaksoissisko kuvaille Iidaa myös sopivan rennoksi tyypiksi. Iidan palveluihin kuuluvat tällä hetkellä hiusten värjäykset, hiusten leikkaukset, hiushoidot sekä kampaukset. Iidan palvelut eivät kuitenkaan jää tähän, vaan hänellä on halu laajentaa palveluitaan myös ripsien sekä kulmien laittoon kesän aikana. Iidan palvelut laajenevatkin 2.6. alkaen ripsien kestotaivutuksilla sekä kulmien laminoinnilla. Tämän lisäksi kesäkuun aikana Iidan palveluihin tulee klassiset ripsienpidennykset ja heinäkuun aikana volyymit. Hiusalalla Iida on toiminut vuoden ajan.
Iidan terveiset:
”Tykkään viettää vapaa-aikani perheen ja ystävien kanssa. Työssä tärkeintä mulle on se, että asiakas lähtee aina tyytyväisenä mun penkistä pois. Haluan toivottaa kaikille sinne hyvää kesää ja tervetuloa mun penkkiin <3”
Julia: somesta löydät käyttäjänimellä @hiusjulia
Ihanan pirteä Julia tykästyi harjoittelussaan Loihtimon ilmapiiriin ja työkavereihin niin, että halusi jäädä tänne myös harjoittelun jälkeen Loihtijaksi.
Julia on pian valmistuva parturi-kampaaja ja aloittaa työt Loihtimossa 5.6. Julia toimii tällä hetkellä Loihtimolla harjoittelijana vielä toukokuun loppuun asti. Julia tykästyi Loihtimon ilmapiiriin sekä työkavereihin niin paljon, että Julia on nyt jo toista kertaa harjoittelussa Loihtimolla ja hän onkin tosi iloinen mahdollisuudesta jäädä tänne töihin valmistumisen jälkeen ❤️
Julian palveluihin kuuluu vaalennukset, värjäykset, hiustenleikkaukset, hiushoidot sekä kampaukset. Eniten kuitenkin Julia tykkää tehdä vaalennus- ja värjäystöitä tai mitä tahansa, missä tulee kunnon muodonmuutos, koska hän tykkää nähdä kätensä jäljen. Sekä tietenkin asiakkaan reaktion lopputulokseen! Vapaa-ajallaan Julia tykkää viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa sekä käydä lenkeillä ja kuntosalilla. Fiiliksen mukaan vaihtelevasti tulee myös maalailtua, virkattua, tehtyä koruja tai vaikka ommeltua vaatteita.
Julian terveiset:
”Mulle on tärkeää, että minkä tahansa palvelun kohdalla luon asiakkaalle rennon ja positiivisen kokemuksen sekä, että hänellä on kaunis olo lähtiessään✨ Tervetuloa mun penkkiin <3”
Tässä oli kaikki meidän uudet huiput tiimikaverit <3. Kaikille on ajanvaraus jo auki, joten eikun aikoja varailemaan ja testailemaan uusia palveluita!
Me haluamme Loihtimolla tarjota monipuolista ja ammattitaitoista palvelua, jotta jokainen asiakkaamme saa kokea itsensä upeaksi käyntinsä päätteeksi. Tarvitsemme unelmamme toteuttamiseen myös ammattitaitoisia tekijöitä. Etsimme uusia Loihtijoita meille työkavereiksi! Mikäli olet parturi-kampaaja, meikkaaja, ripsiteknikko tai kynsiteknikko ja omaat omistautuneen asenteen työhösi, saatat olla oikea tyyppi meille. Meikkaaja Saana on työskennellyt Loihtimolla toukokuun alusta alkaen ja hän […]
Lue artikkeli
Rakennekäsittelyllä kestävää kiharaa
Permanentti, rakennekäsittely, kestokihara, pehmennys.. Rakkaalla kiharalla monta nimeä. Kiharat on yrittäneet tulla uudelleen ja uudelleen muotiin. Mutta viimein tänä keväänä kiharat ovat ottaneet ns. ”tulta alleen” ja tulleet hiljalleen enemmän esille. Unohdetaan vaan se permanentti sana ja haetaan tämän päivän kiharat rakennetta tuovalla nimikkeellä. Ohuempaan hiukseen rakennekäsittelyllä saadaan kuohkeutta ja volumia. Näin saadaan latteampikin hius […]