Ensimmäinen kuukausi uutta vuotta ja vuosikymmentä on pian takana. Olemme Loihtimolla aloittaneet tulevan kesän hääbuukkaukset jo lokakuun 2019 alusta ja kalenteri onkin täyttynyt hyvää vauhtia. Vielä on tilaakin, joten jos sulle on hääjuhlia tiedossa tulevana kesänä tai muuten tänä vuonna, voit laittaa viestiä sähköpostilla ja tiedustella vapaita aikoja! Häätrendit hiusten ja meikin osalta vaihtuvat melko hitaasti, koska hääpäivänä halutaan jotain tutulta ja turvalliselta tuntuvaa kaunistusta. Suurin osa morsiamista haluaa jotain omaan tyyliin sopivaa, eikä hääpäivä tyypillisesti ole se päivä, jolloin lähdetään revittelemään hiusten tai meikin osalta. Hääkampaustrendit vuodelle 2020 jatkavat suhtellisen samanlaisella linjalla kuin parina viimekin vuonna.

2020 hääkampaustrendit jatkavat jo vuosilta 2018-2019 tuttua linjaa: rennot niskanutturat ovat edelleen suuressa suosiossa. Suurimpana trendinä jatkaa siis rentous ja boheemius.  Niskaan valuvien kampausten lisäksi entistä enemmän on alkanut näkyä korkeampia kampauksia, joissa painopiste nousee takaraivolle tai korkeammallekin. Näissäkin kampauksissa ilmavuus ja rakenne ovat trendikkäimpiä. Kesällä 2019 Loihtimolla näkyi selkeästi trendinä auki tai vain osittain kiinni olevat kampaukset. Jos nutturat eivät tunnu omalta jutulta, hiukset voi hyvinkin jättää suurimmaksi osaksi auki tai toteuttaa esimerkiksi osittain kiinni olevan kreikkalaisen letin, vaihtoehtoja on paljon!

Kiharakampausten rinnalle suurena trendinä on noussut myös sileämmät ja minimalistisemmat nutturakampaukset. Näissäkin silti rakenne ja ilmavuus ovat läsnä, eivätkä sileätkään lookit ole tiukkoja. Oli kampauksen tyyli mikä tahansa, on tällä hetkellä erittäin suosittua ja trendikästä koristaa kampauksensa hiuskoristeilla tai oikeilla kukilla. Kampauksen koristelu tekee hääkampaukseen viimeisen silauksen ja juhlavoittaa yksinkertaisimman ja boheemeimmankin kampauksen.

Ytimekkäästi voisi sanoa, että hääkampaustrendit vuodelle 2020 ovat kukin tai hiuskoristein koristeltu boheemi ja rento, mutta huolellisesti viimeistelty kampaus morsiamen omaan tyyliin sovitettuna.

Anni Jää

Hius- ja meikkitaiteilija, Loihtimon liikevastaava

Olen valmistunut parturi-kampaajaksi 2011. Loihtijana 12/2011 alkaen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Uskalla olla upea

Törmäsin vajaa kaksi kuukautta sitten asiaan, joka vaikutti alkuun isolta yllätykseltä ja en oikein ollut heti varma, koituuko se Loihtimolle ongelmaksi. Sain kuulla, että on olemassa tytöt nimeltä Elina ja Sofia, joilla on sama slogan kuin meillä ”Uskalla olla upea!”. Ketä ovat Elina ja Sofia? Suomen ykkös lapsitubettajat 125t tilaajaa Youtubessa (Elina Sofia) 30t seuraaja […]

Lue artikkeli

Loihtimon kuukauden valinta

Moi! Jos jollain on vielä jäänyt huomaamatta, Loihtimolla on tehty alkuvuoden aikana isoja uudistuksia. Sisustusta on kohennettu uusien hyllyjen ja odotustilan osalta. Näiden lisäksi suuri muutos tapahtui tuotepuolella, kun otimme helmikuussa käyttöön Four Reasons Optima- ja Luxima-värisarjat sekä Olaplexin ja Joicon K-PAK hiushoidot. Jälleenmyyntituotteista tutun KMS:n rinnalle tulivat Four Reasons Professional, Joico, Paul Mitchell sekä […]

Lue artikkeli