Kannattaako yrittäjäksi ryhtyä? – 17 vuotta yrittäjänä ollut Maiju Qju vastaa
Kauneudenhoitoalalla yrittäjyys on todella yleistä, sillä usein alan yritysten toiminta perustuu siihen, että tekijät toimivat vuokratuoli-, sopimus- tai kevytyrittäjinä. Yrittäjänä toimiminen voi tuntua monelle haastavalta ja jopa pelottavalta ajatukselta, sillä yrittäjyyteen liitetään usein isot riskit.
Siispä päätimmekin haastatella Maijua ja jakaa teille hänen kokemuksia ja ajatuksia yrittäjyydestä niin sopimus- ja vuokratuoliyrittäjänä kuin oman yrityksen omistajana. Jatka lukemista, mikäli sinua kiinnostaa kuulla mm.: Mitä yrittäjyys vaatii? Voiko kuka vain olla yrittäjä? Miten sietää epävarmuutta yrittäjänä? Mennään pikimmittä puheitta itse haastatteluun!
Kauanko olet toiminut yrittäjänä?
”Olen aloittanut yritystoiminnan 2006 heinäkuun loppupuolella, eli siitä tulee tänä vuonna 17 vuotta. Siitä lähtien on samainen y-tunnus ollut voimassa. 2009 yritysmuoto Ay muuttui Oy:ksi. Olen ollut ensin sopimusyrittäjä, sitten vuokratuoliyrittäjä ja nyt Loihtimolla on vuokratuoliyrittäjiä, joiden kanssa teen yhteistyötä. Loihtimo on ollut olemassa 11,5 vuotta.”
Miten ja miksi sinusta tuli yrittäjä?
”Vuonna 2006 olin työpaikassa, jossa oli molempia – palkallisia ja sopimusyrittäjiä. Mua alkoi yrittäjyys kiinnostamaan siinä vaiheessa, kun silloinen puolisoni tuli töihin samaan työpaikkaan ja tuntui järkevältä ”pyörittää rahat saman y-tunnuksen kautta. Lisäksi mulle sanottiin, että saan aina palata palkalliseksi, jos yrittäjyys ei tunnukaan hyvältä. No, en palannut, vaan sille tielle jäin. Ja tosiaan yritystä perustettaessa omistajia oli 2, mutta ajan myötä yritys jäi 100 %: sesti mulle.”
Loihtimolla on ollut useampi toimitila 11,5 vuoden aikana. Kuvassa Maiju Qju, Loihtimon perustaja, on Loihtimon toisessa toimitilassa Jyväskylän Torikeskuksessa. Kuvaaja: Iida Liimatainen
Mitä yrittäjyys vaatii?
”Yrittäjyys vaatii sinnikkyyttä, joustavuutta, uskoa ja luottamusta siihen omaan juttuun. Mielestäni jotkut tänään tehdyt päätökset tai toimenpiteet näkyvät kunnolla vasta puolenvuoden tai vuoden päästä. Siksi pitää jaksaa katsoa loppuun asti. Jos nyt kerron esimerkin edellä mainitusta, niin esimerkiksi oman asiakaskunnan muodostaminen ottaa helposti sen vuoden.”
Voiko kuka vain olla yrittäjä?
”En usko, että ihan kaikista on yrittäjäksi, eikä niin kuulu ollakaan. Mutta sitä kannattaa kyllä miettiä, mikäli opiskelee kauneudenhoitoalalle, että monesti yrittäjyys on siellä vastassa. Tähän kannattaa kiinnittää huomiota jo kouluaikana. Yrittäjäksi sopii ihminen, joka on valmis ottamaan vastuuta omasta tekemisestään ja halukas verkostoitumaan muiden yrittäjien kanssa. Nimenomaan yhteistyöllä tehdään hienoimmat asiat yrittäjyydessä.”
Maijulla oli mahdollisuus palata koska vain palkalliseksi työntekijäksi, mikäli yrittäjyys ei tuntuisi hyvältä, mutta näin ei koskaan käynyt, sillä yrittäjyys tuntui Maijulle oikealta ratkaisulta. Kuvaaja: Iida Liimatainen
Mitä nimeäisit yrittäjyyden haasteiksi?
”Yrittäjyyden haasteita ovat tällä hetkellä maailman tilanne, joka on nyt kyllä 3 vuoden aikana näyttänyt sen nurjan ja haasteellisen puolen. Mutta se ei silti tarkoita, että yrittäjyys loppuisi maailmasta. Päinvastoin. Se saattaa tuoda myös uusia mahdollisuuksia ja ne pitää vain löytää. Eli yrittäjän kuuluu ajatella asioita monelta eri kantilta ja löytää väylät edetä.”
Mikä yrittäjyydessä on kaikkein parasta?
”Vastuun vastakohta yrittäjyydessä onkin sitten se vapaus. Se, että saa itse muodostaa aikataulunsa, päättää millaisia töitä ja projekteja tekee ja kenen kanssa.”
Tabatha Coffey ja Maiju Qju GOLDWELLin tapahtumassa. Maiju on päässyt uransa aikana osallistumaan erilaisiin tapahtumiin, jossa hän on päässyt verkostoitumaan alan ammattilaisten ja huipputekijöiden kanssa. ”Yhteistyöllä tehdään hienoimmat asiat yrittäjyydessä”.
Liittyykö yrittämiseen epävarmuuksia, miten sietää niitä?
”Aina liittyy epävarmuutta, mutta niihin on oikeastaan kaksi keinoa, miten sietää niitä. Ensimmäinen on, että mitä voi itse tehdä poistaakseen epävarmuuden tai toinen, että hoitaako aika sen ja voiko itse ottaa ihan hetken rennommin, päästää irti ja palata asiaan paremmalla hetkellä. Molemmat ovat tehokkaita, pitää vain osata tunnistaa, että millainen hetki just nyt on.”
Mitä terveisiä sanoisit sellaiselle, joka miettii yrittäjäksi ryhtymistä?
”Jos asia on edes käynyt sun mielessä, niin suosittelen kokeilemaan. Mutta kun ryhdyt, niin sitoudu siihen. Vuoden päästä näet, kannattiko :). Lisäksi hommaa ympärillesi sellaista tiimiä, jossa on hyvä olla ja joka kulkee sun kanssa samaan suuntaan tai kilvoittaa susta parasta versiota itsestäsi, eli haastaa sopivasti. Silloin monesti tulee aika mukava lopputulos.”
”Muista oma innostus ja fokus, miksi ryhdyit yrittämään, myös matkan varrella.”
Jaa kirjoitus
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
Markuksen lempituote
Kerron teille hieman uudesta lempituotteestani! Goldwell Creative Texture Dry Boost on mieletön päivien pelastaja :) Tällä kuivalla rakennesuihkeella saadaan sopivasti rakennetta esimerkiksi tupeerauksen alle. Tuote ei tunnu lainkaan sormissa, mutta kun suihkutuksen jälkeen viet sormet hiuspohjaan ja tuuheutat niin jo rupeaa volyymiä löytymään. Omaksi tämän hetken lempituotteeksi Dry boost nousi aamujen pelastajan ominaisuudessa :) Olen […]
Lue artikkeli
Vuosi mukana Loihtimossa
Vuosi on vierähtänyt nopeasti tässä mahtavassa Loihtimo perheessä. :) On saanut tutustua uusiin työkavereihin ja uusiin ihaniin asiakkaisiin. Ja aivan loistavaa, että myös entistä asiakaskuntaa on seurannut tänne Loihtimolle. Olen päässyt toteuttamaan taas tätä ammattia yrittäjän näkökulmasta. Nauttien joka hetkestä, vaikkakin tietyt yrittäjä velvoitteet ei aina niin kivoja ja helppoja olekaan. Loihtimo on ollut juuri […]